Edellisestä blogimerkinnästä on jo päässyt vierähtämään aikaa ja tämä merkintäkin tulee vähän myöhässä. No eipä anneta sen häiritä. Kävimme San Franciscossa kolmisen viikkoa sitten. Olimme alunperin varanneet hotellin sillan toiselta puolelta Oaklandista, mutta saimme tietää että kyseinen alue ei ole turvallista ja että ilolinnut käyttävät kyseistä hotellia. Joten vaihdoimme hotellin puolelta öin vain tunti ennen lähtöämme. Jouduimme maksamaan yhden yön sakon, tuosta hotellin peruutuksesta ja otimme hotellin vähän kauempaa SF:n keskustasta. Lähdimme ajelemaan sinne torstain ja perjantain välisenä yönä vähänä yhden jälkeen. Friscoon pääsee muutamaa eri reittiä. Suoraan erämaan läpi tai merenrantaa pitkin. Maisema reitti oli kulma näkemisen arvoinen, tosin vähän pidempi reissu. Lähdimme ajamaan Pasific Hwy 1 pitkin kohti San Franciscoa. Pysähtelimme useaan kertaan ottamaan kuvia maisesmista, ja tämän seurauksena matkamme venyikin lähes 11 tuntiseksi. Matkalla kun aurinko alkoi nousta Kimie tahtoi ottaa kuvia maisemista, kattoluukusta. Katto luukkuu aukesi hyvin, mutta kiinnilaitettaessa se jumittui eikä mennyt täysin kiinni. Ei onneksi jäänyt paljoa auki. Mutta kuten kuvista näkyy, maisemat olivat aika loistavat. Tosin matkan tekeminen alkoi olla puuduttavaa, koska olimme ajaneet koko yön.
Pääsimme San Franciscoon 1 aikaa päivällä ja yritimme löytää matkaoppaan näyttämän halvan parkkihallin. Tosin navigaattori sanoutui tehtävästään irti matkan varrella ja alkoi pyörimään ympyrää ja laskemaan uudelleen, syynä pilvenpiirtäjät ympärillä. Päädyimme Financial Districtiin, josta otimme ensimmäisen kohdalle osuvan parkkihallin. Päivältä 32 dollaria. Suuntasimme kohti satamaa ja paikkaa josta lautat kohti Alcatrazia lähtivät. Alcatraizin kierros on hoidettu käyttäen audiotouria, jolloin jokainen voi keskeyttää puhujan ja tehdä välillä mitä haluaa ja jatkaa sen jälkeen matkan vaeltamista. Alctrazin vankila on hieno nähtävyys ja sisältää paljon legendaarisia näkymiä, mm. Clint Eastwoodin Pako Alcatrazista elokuvasta. Siellä on nuo huoneet, joihin on kaivettu pakoreitit ja hahmot laitettu nukkumaan peittojen alle. Kuvat puhuvat puolestaan.
Alcatrazin jälkeen suuntasimme kohti China Townia ja ruokaa. Menimme erääseen kiinalaiseen ravintolaan, jossa ruoka oli aivan järkyttävän hyvää, halpaa sekä annokset suuria. Pyörimme kaupungilla suhteellisen myöhään, jonka jälkeen suuntasimme hakemaan autoamme ja hotellille joka oli muutaman mailin päässä San Franciscosta. Ajelimme sinne ja sammuimme.
Heräsimme aamulla aamupalla ja suuntasimme näyttämään automme kattoluukkua korjaamolla. Siinä ei pitänyt mennä kauaa, mutta vasta tunnin kuluttua he pääsivät vilkaisemaan autoamme. Pekka kysyi että paljon kahtominen maksaa, ja he sanoivat ettei mitään. Puolen tunnin aherruksen jälkeen he sanoivat että kattoluukun moottori on sökö ja että he katsovat löytyykö heiltä uutta. Ei löytynyt ja että maanantaina kulma saavat uuden moottorin. Tähän ilmoitimme että maanantaina olemme jo Los Angelesissä. Tämän jälkeen he sanoivat että katsominen on 75 dollaria, koska emme huolla autoa siellä. Kun he näkivät närkästyksemme he tiputtivat hintaa 15 dollarilla, eikä meillä ollut muuta mahdollisuutta kuin maksaa tuo summa. He kuitenkin sulkivat luukun, joten olimme suhteellisen iloisia, ettei tarvinnut enää murehtia sateista. Suuntasimme kohti SF:ää ja halusimme mennä katsomaan Golden Gate siltaa, joka tosin oli aivan sumun peitossa, kuten kuvista näkyy. Yritimme päästä mahdollisimman ylös, jotta näkisimme sillan sumun keskellä. Ensimmäinen reittivalintamme ei tuottanut tulosta ja yritimme uudestaan ajamalla sillan yli ja kohti tasannetta. Tosin tuolta tasanteeltakaan emme nähneet mitään. Päätimme tulla vielä seuraavan päivänä kokeilemaan onneamme. Suuntasimme Kohti China Townin porttia ja Union Squarea ottamaan kuvia. Halusimme syödä kiinalaista, joten menimme China Towniin erääseen toiseen ravintolaan. Valitsimme ruuat niin että kaikille on jotain, sillä otimme 5 eri ruokalajia yhteiseksi kaikille. Tosin anna ei voinut syödä kuin kahta, koska niissä olikin paprikaa, vaikkei pitänyt olla. Suuntasimme kiinalaiseen leipomoon tarkistamaan tarjontaa, ja tytöt ostivat itselleen muutaman.
Seuraavana päivänä suuntasimme aluksi Russian Hillille katsomaan tuota kuuluisaa mutkamäkeä. Siihen paistoi juuri sopivasti aurinko ja saimme otettua muutaman kivan foton. Seuraavan vuorossa oli uusi yritys Golden Gate silta. Tällä kertaa se näkyi täydellisesti ja pääsimme ottamaan kuvia ja katselemaan siltaa ja koko San Franciscon siluettia. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Fisher’s man wraftia. Jossa kikkailimme tunnin verran ihmetellen meininkiä. Viimeisenä kohteena ennen kotiinpaluuta oli Golden Gate Park, joka on vähän kuin NYC Central Park. Tosin GG parkissa oli muutama museo, jonkin näköinen musiikkiesittys. Halusimme nopeasti vielä nähdä japanilaisen puutarahan, joka oisoittautui maksulliseksi ja päätimme suunnata kohti Fullertonia. Ajoimme toista reittiä, joka oli lähes suoraviiva San Franciscosta Los Angelesiin. Matka kesti vain 7 tuntia.
Seuraavan viikonloppuna vuorossa oli NASCAR, joka alkoi nascarin etusivun mukaan kello 16:00. Lähdimme ajoissa kohti eli kahden jälkeen kohti Riversidea. Olimme paikalla kolmen jälkeen ja huomasimme että kisaa oli jäljellä 30 kierrosta, joten kiitos nascar.com hyvistä aikatauluista. Onneksi saimme liput ilmaiseksi (niissä ei ollut alkamisaikaa).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti