keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Disneyland, Angles game, The Ducks and Viva Las Vegas

Eipä täällä vapaa-aika oikeastaan lorvimiseen kulu, viikolla oli pientä actionia muttei mitään mainostamisen arvoista. Viikonloppuna suuntasimme nokkamme kohti Disneylandia, onneksi Kimie onnistui kaverinsa kautta saamaan meille 3 ilmaista lippua disneylandiin, koska hänellä on kavereita siellä duunissa. Jouduimme ostamaan yhden lipun kolmeen osaan, ja tuo maksoi 101 dollaria, josta meille tuli maksettavaksi reilut 33 dollaria, joten alennus oli suhteellisen kova. Disneylandissa on 2 erillistä huvipuistoa, joista toinen on enemmä action ja toinen vähän nuoremmille suunnattu theme park. 




 Aloitimme Disneylandin koluamisen Disney Magicistä, joka on tuo theme park. Suuntasimme suoraan Pirates of Carribian rataan, joka on itse Walt Disneyn suunnittelema ja johon elokuvat pohjautuvat. Jonotimme reilut 20 minuuttia tuohon rataan. Se oli sisälle rakennettu mesta, jossa oli suhteellisen pimeää. Homma oli tyylikkäästi rakennettu ja sieltä näki aika hyvin elokuvien tapahtumat. Tai lähinnä ensimmäisen tapahtumia siellä on runsaasti. Tämän koluamisen jälkeen suuntasimme kohti Indiana Jonesia, joka oli vähän vauhdikkaampi härveli. Ihan mukava setti hyvällä stoorilla. Matkan varrella tuli nähtyä myös Lumikki ja 7 kääpiötä, Liisa Ihmemaassa ja muutama muu rata. Tytöt nauttivat näistä härveleistä meitä miehiä enemmän. Disneyland on pakattu täyteen kaiken näköistä krääsäkauppa, joissa suhteellisen monessa tuli käytyä. Teemapuistossa oli myös vuoren sisään rakennettu pienehkö vuoristorata, jossa oli vesimomentti mukana.

Reilun viiden tunnin satuseikkailun jälkeen suuntasimme kohti Action-parkkia. Aloitimme action-himomme tyydyttämisen vesiradalla, jossa oli vesiputouksia. Radan oli tarkoitus muistuttaa jokea koskineen. Kastuimme aika hyvin. Rata oli viisas ratkaisu, varsinkin kun aurinko rupesi jo laskemaan. Anna pysyi lähes kuivana vikaan vesisettiin asti, jonka jälkeen hän oli kaikkein märin saatuaan vesisuihkun suoraan niskaansa. Tämän jälkeen matkasimme kohti vuoristorataa, joka oli jo ihan mukavan kokoinen. Kimie jätti radan väliin. Rata alkoi normaalista poiketen kiihdityksellä ja osoittautui sangen mukavaksi nautinnoksi. Halusimme mennä vielä ainakin katsomaan Hollywood Towerin, joka perustuu tv-sarjaan Twilight Zone. Laitteseen oli 65 minuutin jonotus, joten haimme nopean passin, ja tulimme 60 minuutin jälkeen mestoille uudestaan. Lopetimme Disney kokemuksemme seuraamalla ilotulituksen linnan edestä, joka oli aivan mieletön. Loppujen lopuksi pääsimme kymmenen aikoihin poistumaan, joten päivä kesti 10 tuntia. 





Lauantai aamusta poikien vielä nukkuessa lähdin Hillan kanssa Hollywoodiin vaellusratsastamaan. Lämpötila oli ranchille päästyämme lähellä 30. Sunset Ranch sijaitsee lähes luonnontilaisen puiston reunassa, Hollywood kyltin näköetäisyydellä. Ranchillä on lähes sata hevosta, joista osa on kesytettyjä Mustangeja. Meille annettiin molemille Pintot, mikä on nimitys ruskea-valko-kirjavalle kauramoottorille, siis kunnon inkkarihepoja. Saatiinpa vielä ratsastaa lännen satuloissa, mikä on harvinaista herkkua Suomessa. Lähdimme liikkeelle n. 30 minuutin odottelun jälkeen, sillä seuraamme liittyi englantilainen pariskunta. Vaikka vauhti 2 tunnin vaelluksella ei ollutkaan päätähuimaavaa, maisemat olivat sitäkin mahtavammat. Ratsastimme mountain Hollywoodin laelle, josta näki Downtown LA asti. Harmiksemme savusumua oli niin paljon ettei valokuvista pilvenpiirtäjiä liiemmin erota. Ilman suurimpia vahinkoja selvittiin, ja kummasti vanhat taidot palasivat jo puolen tunnin ratsastuksen jälkeen. 

Samana iltana pidimme allas/grillipippalot, joiden jälkeen suuntasimme kohti Oktoberfestia. Menimme paikalle vähän turhan ajoissa, koska siellä ei ollut mitään väenpaljoutta havaittavissa. Muutaman tunnin jälkeen suuntasimme kohti Downtown Fullertonissa sijaitsevaa yökerhoa.

Seuraavalla viikolla minulla ja Pekalla oli 2 midtermiä, joissa testattiin tähän mennessä oppimaamme. Valmistaudimme tenteihin menemällä edellisenä iltana seuraamaan baseballia, Rangers vs. Angels. Areena näytti lähes tyhjältä, mutta paikalla oli vaivaiset 41 tuhatta katsojaa. Itse peli oli suhteellisen pitkäveteinen ja Angels voitti vain 2 juoksulla Rangersin jäädessä nollille. Onneksi emme joutuneet maksamaan huvista mitään, koska kaverimme Daniel oli saanut töistä liput käyttöönsä. Seuraavan päivän Midtermit olivat lähes naurettavan helpot. Homma oli monivalintaa ja kysymykset suoraviivaisia. Ei ole noin helpolla päässy sitten fuksivuoden.



Poikien nauttiessa penkkiurheilusta itse olin kämpillä väsäämässä kahta casea ja valmistautumassa torstain Marketing IT tenttiin. Caset ovat olleet haastavia ja niihin liittyvät keskustelutkin Suomeen verrattessa vaativampia. Torstain tentti tosin oli melko helppo monivalinta-tentti yhdellä lyhyeellä esseellä ja parilla Excel taulukolla maustettuna.

Tenttien loppumista juhlistimme lähtemällä katsomaan Anaheim Ducksin ja San Jose Sharksin kohtaamista. Kyseessä oli harjoitusottelu, joten pelin tempo ei ollut mitenkään liian vauhdikasta. Lisäksi Selänne ja Koivu olivat Duckseilta sivussa ja ainakin Heatly Sharksilta. Ducks voitti ottelun 5-2. 





Viikonloppuna lähdimme Kimien autolla kohti Las Vegasia. Olimme hommanneet yhden 4 hengen huoneen kahdelle Circus Circus nimisestä hotellista. Syynä vain kahden hengen varaukseen on se että hotelli laskuttaa 60 dollaria ylimääräisestä henkilöstä. Otimme mukaan vielä ilmapatjan ja meitä majoittui yhteensä 5 samassa huoneessa. Tosin huonetta ei käytetty kuin nukkumiseen. Yhteensä hotelli oli kahdelta yöltä 180 dollaria, joka on normaalia viikonloppua enemmän. Tosin tuossa on mukana Hotels.comilta saatu alennus (ovh 140 dollaria yö). Itse Strip on maaginen paikka varsinkin yöllä. Järkyttävä valomeri ja hotellit ovat tosi hienoja. Jokaisessa hotellissa on oma kasino ja jonkun sortin kauppakeskus, sekä yksi tai useampi yökerho. Dollarin arvo laskee radikaalisti saavuttaessa Las Vegasiin. Kaupan tuotteisiin voi lisätä dollarin tai pari suhteessa Fullertonin hintoihin. Paikassa on hirveästi nähtävää, joten jätimme Miragen tulivuoren ja Bellagion seuraavaan reissuun.

Las Vegasin yöelämä on ehkä vilkkain mitä olen koskaan nähnyt. Kaupunki herää yöllä. Alkoholin nauttiminen kasinolla on suhteellisen halpaa, senkun pelaa uhkapelejä ja tippaa tarjoilijaa niin juoma on ilmaista. Ekana iltana istuimme Pekan kanssa Treasury Islandin pokeripöytään, kyseessä oli 1-3 No Limit Texas Hold’em. Ja mikä hausinkta, molemmat poistuivat tasan 57 dollaria rikkampana. Yökerhoksi valitsimme aluksi Luxorissa sijaitsevan LAX yökerhon. Mestaan maksoi sisää miehiltä 40 dollaria ja naisilta 30 dollaria, koska paikka oli jo suhteellisen täynnä. Joten menimmä Cat House nimiseen mestaan, joka on myöskin Luxorissa. Kyseessähän on tuo suuri musta pyramidi Stripin alkupäässä.

Toisena päivänä suuntasimme Pekan kanssa uhkapelaamaan tien toisella puolella sijaitsevaan Riviera hotelli kasinoon. Naiset suuntasivat ostosretekelle stripin alkupäähän. Pöytään piti laittaa minimissään 50 dollaria, joten laitoin edellisen illan voittoni 50 dollaria istuin pöytään. Kyseessä oli 1-2 No Limit Texas Hold’em. Huomasimme Pekan kanssa nopeasti että kyseessä ei ole 1-2 vaan lähes 1-25 No Limit. Sillä vieressäni istui finance accountant, joka ei pahemmin rahaa arvostanut. Mies totesi ettei häntä kiinnosta häviääkö vai voittaako hän, ei kulma ole merkitystä hänen elämäänsä. Miehellä oli noin tuhannella dollarilla merkkejä edessään. Tämän lisäksi pöydän loput pelaajat olivat myös köyhästä päästä. Eräs osti itsensä sisään 300 dollarilla, hävisi nuo 10 minuutissa ja osti tämän jälkeen 300 lisää merkkejä. Joten minun 50 dollaria ja Pekan 60 dollaria olivat jätkille vain yksi panos. Itse hävisin rahani ensimmäisen 30 minuutin sisään. Pekka jatkoi odottelua vielä ja lopulta löis suoraan All-in, toivoen että yksi katsoo. Kyseessä oli kuitenkin muille niin pieni panos että 4 katsoi. Pekalla oli 6-6 kädessä ja viereisellä kaverilla K-K ja muiden kädet taisivat johtaa. Lopulta riveriin ilmestyi 6 ja Pekka hoiti käden kotiin sekä suhteellisen ison potin.

Illalla suuntasimme kohti Palms hotellia, jossa tarkoituksena oli mennä kreisibailaamaan yökerhoon nimeltä The Rain. Sisäänpääsymaksu oli miehiltä kevyet 60 dollaria ja naisilta joko 0 tai 30 riippuen siitä oliko heillä valkoinen tiketti. Kaverimme Daniel tunsi pari henkilöä, jotka tunisivat puolestaan pari henkilöä, joten pääsimme klubille ilmaiseksi sisään. Tilanne oli suhteellisen koominen, sillä luoksemme ilmestyi kasinolta joku herra. Hän ilmoitti heti, ettei hänellä saisi olla kyseisiä lippuja eikä hän todellakaan saisi antaa niitä kenellekkään, joten hän löi ne pelikoneen päälle ja sanoi, että se on teidän valintanne ottaa ne tai olla ottamatta. Klubi itsessään oli hieno, tosin musa oli niin kovalla ettei tosikaan. Mestassa oli jonkin näköisiä sirkusheeboja leikkimssä naruilla tai renkailla katonrajassa. Välillä valoteline laskeutui ja iski liekkejä klubikansan yläpuolella.

Viimoisena päivänä kävimme viel ennen lähtöä tutustumassa Hard Rock cafehen sekä Mirage ja Cesar Palace hotelleihin. Täytynee todeta että varsinkin Cesar Palace on aivan järkyttävän hieno mesta. Poikien haahuillessa Stripillä, me tytöt päädyimme Miragen Secret Gardeniin. Kyseessä on pienimuotoinen eläintarha, jossa on kaksi delfiiniallasta ja valkoisia tiikereitä ja leijonia sekä muutama laama. En ole eläessäni nähnyt delfiinejä niin läheltä kuin Miragessa. Lisäksi näimme 13-viikon ikäiset, valkoiset tiikeriveljekset, jotka olivat tosi suloisia. Varauduimme 6 tunnin ajomatkaan takaisin, mutta onneksi ei ollut pahemmin liikennettä ja selvisimme vain 4,3 tunnilla. Lämpötila Vegasissa oli yli 42 astetta ja maanantaina Fullertonissa lämpötila kohosi jo ylu 44 asteen.

torstai 16. syyskuuta 2010

Venice Beach, Universal Studios and Hollywood


Kun neljännen viikon kouluhommat rupesivat olemaan takanpäin, torstaina iltana suuntasimme kohti kampusalueen baaria, jossa vietimme aikaa saksalaisten vaihtareiden kanssa. Pekka tosin lähti Kimien mukaan kohti Newporttia. Alunperin meidän piti suunnata jo perjantai aamusta kohti Universal Studiota, mutta Pekkalla ja Kimiellä venähti sen verran pitkäksi että suuntasimme kohti Venice Beachiä. Venice on todella pitkä beachi, jonka varrella on niin luksus ranta-asuntoja kuin kaiken näköisiä kauppoja. Aluella sijaitsee Muscle Beach, joka on ulkoilma punttisali. Tuossa mekassa on mm. Arnold ja Tookie Williams treenanneet hauista. Lähettyvillä on myös korpipallo- ja tenniskenttiä, sekä aika huikea betoninen skatepark. Sinänsä harmi että tuli lopetettu rullaaminen 5 vuotta sitten. Alueella on myös kokoajan menossa freak show, kaiken näköstä vipeltäjää menee ristiin rastiin. Jotain kertoo myös se että 3 vierekkäistä liikettä olivat Medical Marijuana, Venice Botox ja Medical Marijuana. 



Kun olimme koko päivän kuluttaneet hengaamalla ja ihmettelemällä Veniceä, suuntasimme kohti Santa Monicaa, joka on heti seuraava ranta, siellä on kuuluisa Santa Monica Pier, johon on rakennettu pienikokoinen huvipuisto. Paluumatkalla autolle, joka oli Santa Monican keskustassa pysähdyimme Nordstromiin ihmettelemään väenpaljoutta ja näimme itse Justin Timberlaken mainostamassa uutta mallistoaan. Santa Monicaan täytyy suunnata uudemman kerran päivemmällä, jotta rannallakin voi hengata, sekä käydä kokeilemassa jotain minivuoristorataa :D.

Lauantai alkoi aikaisella herätyksellä ja suuntasimme kohti Universal Studiota. Olin kuullut paikasta niin paljon legendaa, että siellä oli paljon asioita jotka olivat must see listalla, kuten maanjäristys metrossa, tappajahain hyökkäys, Jurassic Park jne. Ostimme vuoden lipun, koska se oli vain 5 dollaria kalliimpi kuin kertalippu. Lisäksi hankimme all you can eat passin, joka osoittautui siinämielessä käteväksi, että itse söin noin 40 dollarin arvosta safkaa, ja passi maksoi 20 dollaria. Valitettavasti juoma ei kuulunut hintaan, ja niistähän alue sitten ryöstikin kunnolla, pullo vesi 3,25. Aloitimme homman house of horrorilla, joka oli jännittävä ja hauska. Oli mukava seurata nauspuolisten henkilöiden kiljuntaa. Viimeisen huoneen jälkeen ohitsemme juoksi, naispuolinen henkilö jo kiljui kurkku suorana. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Terminaattorin näytöstä, joka oli puoliksi teatteri ja puoliksi 3D elokuva. Huikeat erikoistehosteet ja ruuti haisi. Pätkä oli kuvattu 90-luvulla ja se oli myöhemmin editoitu 3D versioiksi, joten siinä oli samat näyttelijät kuin alkuperäisessä T2:ssa. Tuosta selvittyämme matkasimme kohti Jurassic Parkkia, joka oli hieno kokemus, samoin kuin Muumio rata. Kahden peräkkäisen huvipuiston jälkeen suuntasimme Studio Tourille, jossa kävimme tutustumassa studion kulisseihin ja turisteja varten säilytettyihin kuvauspaikkoihin. Erityisesti King Kong 360 3D oli loistava kokemus, muuta mieleenjäävää oli Psycon motelli ja pieni teatraalinen show sen edessä, tappajahai, sekä mm. Beverly Hills Kyttä 3 tuttu maanjäristys metrossa, tosin ilman robotteja. Studio kierros oli kaikkiaan loistava. Vielä ehdimme käydä katsomassa Waterworld teatteri esityksen, joka oli heti ensimmäisestä minuutista lähtien parempi kuin itse elokuva. Hienoja stuntteja ja erikoistehosteita, liekkejä jne. Kaikkian Universal Studio oli loistava kokemus, johon jäi paljon nähtävää.


Sunnuntaina suuntasimme puolen päivän aikaan kohti Hollywood signia, jonka löysimme pienen ristiretken jälkeen. Itse merkille ei enään pääse, mutta ajoimme korealle, jotta pääsimme mahdollisimman lähelle sitä, ja loppujen lopuksi oli niin lähellä kuin mahdollista ja saimme otettua loistavia kuvia. Maisemat kukulalta olivat loistavat. Signin jälkeen suuntasimme kohti Hollywood Blvd.tä, jossa on mm. Kiinalainen teatteri, Kodak Teatteri (jossa Oscar gaala järjestetään), sekä tietenkin Walk of Fame. Lähdimme metsästämään tähtiä, sekä Kiinalaisen teatterin edestä jalanjälkiä jne. Heti kättelyssä löysimme edesmenneen Micheal Jacksonin tähden, joka on melkein kiinalaisen teatterin edessä. Hetken aikaa ihmettelimme ketkä ovat saaneet nimmarinsa ja jälkensä teatterin eteen, jonka jäkeen jatkoimme matkaa. Lopulta saavuimme paikkaan josta Walk of Fame alkaa, ensimmäisinä olivat Elvis Presley ja The Beatles. Matkanvarrella oli miljoona matkamuistokauppaa, pari Elvikseksi pukeutunutta jantteria ja yksi ihmis patsas. Itselläni oli lopuksi yksi päämäärä, löytää Mötley Crüen tähti. Tuohon etsintään moni ehti jo kyllästyä, mutta lopulta löysin sen ja pystyimme suuntaamaan takaisin kohti Fullertonia.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ensimmäiset 3 viikkoa

Onhan tätä reissua jo ehtinytkin vierähtää yli 3 viikkoa, joista tosin ensimmäiset 1,5 viikkoa meni asioita hoidellessa. Aloitetaan homma lyhyellä briiffauksella. Sankarimme (Teemu, Anna, Pekka) lähtivät kohti seikkailua suomesta 7 am lennolla. Saavuimme LAX:n kentälle 18.8 yhden aikoihin paikallista aikaa. Lento kesti vaivaiset 15 h 50 min, joista tuli nukuttua vain murto osa. Kentälle meitä tuli vastaan Kimie, viime vuoden vaihtareiden tuttuja, LAX:n kentältä suuntasimme kohti Fullertonia ja matka kesti noin tunnin. Ajoimme suoraan katsomaan erästä 3 hengen asuntoa, joka osoittautui ihan hyväksi, mutta esteeksi muodostui leasing sopimus. 3 kerta toden sanoi ja löysimme sopivan luukun The Lake nimisestä mestasta, jossa on asuntojen välissä tekolampia. Niissä asustaa karppeja tms. muita kaloja, pari kilpikonnaa ja paljon sorsia. Ongelmana oli että se vapautuisi vasta perjantaina ja tuolloin elimme torstaita. Punkkasimme 2 yötä Codyn kämpässä, jonka Kimie meille järkkäsi. Kiitokset heille. Leasing sopimus kämppään oli kevyet 25 sivua, joka tarkoitti 20 allekirjoitusta jokaiselta. Mestaa hankimme itse sähköt ja interwebin. Viikko saapumisen jälkeen saimme noudettua anssilta ostamamme auton paikasta XYZ, josta ajoimme kiireellä AAA:lle hankkimaan vakuutukset ja rekisteröimään sen meidän nimiimme.

Kuva The Laken sisäpihalta
Koulu

Ensimmäinen viikko meni lähinnä ihmetellessä Fullertonia. Lähes jokainen ilta loppui porealtaassa makoiluun :D. Kun toisella viikolla saimme auton käyttöömme, lähdimme tutkailemaan Newport Beachiä, joka sattui olemaan pilvinen aina 2 mailin päähän rannasta. Lauantaina saimme hankittua ilmaisia huonekaluja paikallisen vapaakirkon lahjoituksesta, jotka olivat keränneet niitä vaihtareita varten. Pekka sai lipaston ja tuolin, itse otin sohvan ja Anna hamstarsi pöytiä. Huonekalut kuljetettiin kotiin ja suurimmaksi osaksi kannettiin jopa sisälle asti. Taivoitteena oli päästä lähtemään kohti Sunset Blvd:tä jo yhden aikoihin, mutta huonekalut saapuivat vasta 2 tienoilla. Loppujen lopuksi olimme Sunset Stripillä puoli kuuden aikoihin, koska jäimme Los Angelesin surullisen kuuluisaan ruuhkaan jossa kului 40 minuuttia madellen. Sunset Strip on tuo legendaarinen alue, josta monet rock bändit ovat lähteneet, mm. The Doors, Mötley Crüe ja monet muut. Alueella on edelleen monia legenaadirisä clubeja kuten Johnny Deppin Viper Room, Whiskey A Go Go, The Roxy jne. Stripillä oli meneillää toista kertaa järjestettävä Sunset Strip Music Festiva, jonka tarkoituksena oli kerätä rahaa hyväntekeväisyyteen sekä kunnioittaa GnR:stä tuttua Slashiä. Liput alueelle maksoivat 65 dollaria. Ehdimme juuri Slashin keikalle, joka oli huikea. Fergien esiintyminen oli lievästi sanottuna mielenkiintoinen. Paikka oli aivan täynnä ja illan päätti Smashing Pumpkins, jolta tunnistin huikeat 4 biisiä :D. Tuon keikan jälkeen ihmiset ahtautuivat alueen klubeihin ja me suuntasimme kohti O.C:ta. Sunnuntai kului jälleen Newportissa, jossa oli vaihtareille järjestetty rantatapahtuma. Tarjolla oli kanaa ja hodareita. Lähdimme paikalta auringon laskettua, jotta saimme otettua ”pakolliset” auringonlasku kuvat. Paikalle osui myös uiskentelemaan neljän delfiiniä, joista onnistuin saamaan jonkin näköisiä kuvia.

Balboa Beach


Delfiini Balboa Beachillä

3 viikko Fullertonissa lähti liikkeelle jälleen koululla. Ihmetystä herätti se että 2 meidän opettajaamme ei puhu kunnolla englantia, ja meidät meinattiin heittää eräältä sijoittamisen alkeet kurssilta pihalle, koska meidät oli listattu fukseiksi. Varsinkin toisen Thaimaasta kotoisin olevan englanti on aivan kamalaa, ja siitä selvää saaminen on suhteellisen haastava tehtävä. Kävimme tutustumassa Newportin yöelämään suhteellisen kalliilla klubilla, jonne maksoi 20 dollaria sisää ja juomat olivat myös suhteellisen hinnakkaita, kaiken lisäksi paikassa soi koko illan sama biisi.

Labor Day, on paikallinen vapaapäivä, joten sitä juhlistimme suuntaamalla sunnuntaina kohti Palm Springsiä, jonka lähettyvillä on suurehko Outlet, josta löytyy suomessa kalliita tuotteita halvalla ja tuotteita, joita ei tuoda suomeen kalliilla :D. Tuhlasimme ja tuhlasimme ja saimme paljon kamaa samalla hinnalla kuin suomesta vähän.

Lisää ensimmäisten kolmen viikon tapahtumista voinee lukea Pekan blogista, peksicali.blogspot.com.