Kun neljännen viikon kouluhommat rupesivat olemaan takanpäin, torstaina iltana suuntasimme kohti kampusalueen baaria, jossa vietimme aikaa saksalaisten vaihtareiden kanssa. Pekka tosin lähti Kimien mukaan kohti Newporttia. Alunperin meidän piti suunnata jo perjantai aamusta kohti Universal Studiota, mutta Pekkalla ja Kimiellä venähti sen verran pitkäksi että suuntasimme kohti Venice Beachiä. Venice on todella pitkä beachi, jonka varrella on niin luksus ranta-asuntoja kuin kaiken näköisiä kauppoja. Aluella sijaitsee Muscle Beach, joka on ulkoilma punttisali. Tuossa mekassa on mm. Arnold ja Tookie Williams treenanneet hauista. Lähettyvillä on myös korpipallo- ja tenniskenttiä, sekä aika huikea betoninen skatepark. Sinänsä harmi että tuli lopetettu rullaaminen 5 vuotta sitten. Alueella on myös kokoajan menossa freak show, kaiken näköstä vipeltäjää menee ristiin rastiin. Jotain kertoo myös se että 3 vierekkäistä liikettä olivat Medical Marijuana, Venice Botox ja Medical Marijuana.
Kun olimme koko päivän kuluttaneet hengaamalla ja ihmettelemällä Veniceä, suuntasimme kohti Santa Monicaa, joka on heti seuraava ranta, siellä on kuuluisa Santa Monica Pier, johon on rakennettu pienikokoinen huvipuisto. Paluumatkalla autolle, joka oli Santa Monican keskustassa pysähdyimme Nordstromiin ihmettelemään väenpaljoutta ja näimme itse Justin Timberlaken mainostamassa uutta mallistoaan. Santa Monicaan täytyy suunnata uudemman kerran päivemmällä, jotta rannallakin voi hengata, sekä käydä kokeilemassa jotain minivuoristorataa :D.
Lauantai alkoi aikaisella herätyksellä ja suuntasimme kohti Universal Studiota. Olin kuullut paikasta niin paljon legendaa, että siellä oli paljon asioita jotka olivat must see listalla, kuten maanjäristys metrossa, tappajahain hyökkäys, Jurassic Park jne. Ostimme vuoden lipun, koska se oli vain 5 dollaria kalliimpi kuin kertalippu. Lisäksi hankimme all you can eat passin, joka osoittautui siinämielessä käteväksi, että itse söin noin 40 dollarin arvosta safkaa, ja passi maksoi 20 dollaria. Valitettavasti juoma ei kuulunut hintaan, ja niistähän alue sitten ryöstikin kunnolla, pullo vesi 3,25. Aloitimme homman house of horrorilla, joka oli jännittävä ja hauska. Oli mukava seurata nauspuolisten henkilöiden kiljuntaa. Viimeisen huoneen jälkeen ohitsemme juoksi, naispuolinen henkilö jo kiljui kurkku suorana. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Terminaattorin näytöstä, joka oli puoliksi teatteri ja puoliksi 3D elokuva. Huikeat erikoistehosteet ja ruuti haisi. Pätkä oli kuvattu 90-luvulla ja se oli myöhemmin editoitu 3D versioiksi, joten siinä oli samat näyttelijät kuin alkuperäisessä T2:ssa. Tuosta selvittyämme matkasimme kohti Jurassic Parkkia, joka oli hieno kokemus, samoin kuin Muumio rata. Kahden peräkkäisen huvipuiston jälkeen suuntasimme Studio Tourille, jossa kävimme tutustumassa studion kulisseihin ja turisteja varten säilytettyihin kuvauspaikkoihin. Erityisesti King Kong 360 3D oli loistava kokemus, muuta mieleenjäävää oli Psycon motelli ja pieni teatraalinen show sen edessä, tappajahai, sekä mm. Beverly Hills Kyttä 3 tuttu maanjäristys metrossa, tosin ilman robotteja. Studio kierros oli kaikkiaan loistava. Vielä ehdimme käydä katsomassa Waterworld teatteri esityksen, joka oli heti ensimmäisestä minuutista lähtien parempi kuin itse elokuva. Hienoja stuntteja ja erikoistehosteita, liekkejä jne. Kaikkian Universal Studio oli loistava kokemus, johon jäi paljon nähtävää.
Sunnuntaina suuntasimme puolen päivän aikaan kohti Hollywood signia, jonka löysimme pienen ristiretken jälkeen. Itse merkille ei enään pääse, mutta ajoimme korealle, jotta pääsimme mahdollisimman lähelle sitä, ja loppujen lopuksi oli niin lähellä kuin mahdollista ja saimme otettua loistavia kuvia. Maisemat kukulalta olivat loistavat. Signin jälkeen suuntasimme kohti Hollywood Blvd.tä, jossa on mm. Kiinalainen teatteri, Kodak Teatteri (jossa Oscar gaala järjestetään), sekä tietenkin Walk of Fame. Lähdimme metsästämään tähtiä, sekä Kiinalaisen teatterin edestä jalanjälkiä jne. Heti kättelyssä löysimme edesmenneen Micheal Jacksonin tähden, joka on melkein kiinalaisen teatterin edessä. Hetken aikaa ihmettelimme ketkä ovat saaneet nimmarinsa ja jälkensä teatterin eteen, jonka jäkeen jatkoimme matkaa. Lopulta saavuimme paikkaan josta Walk of Fame alkaa, ensimmäisinä olivat Elvis Presley ja The Beatles. Matkanvarrella oli miljoona matkamuistokauppaa, pari Elvikseksi pukeutunutta jantteria ja yksi ihmis patsas. Itselläni oli lopuksi yksi päämäärä, löytää Mötley Crüen tähti. Tuohon etsintään moni ehti jo kyllästyä, mutta lopulta löysin sen ja pystyimme suuntaamaan takaisin kohti Fullertonia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti